torstai 2. heinäkuuta 2015

11# Hetken hiljaisuus keppihevosettomuudelle

Olen viettänyt viime viikon Espoossa suhteellisen keppihevosettomissa merkeissä, joten minkäänlaista postaustakaan ei ole ajasta kehkeytynyt. Ennen matkaa pidin kuitenkin mahdottoman suurelle porukalle kouluvalmennuksen, joka meni omaan makuuni melko köyhästi juuri suuren ihmismäärän takia. Tehtiin avoja, sulkuja ja keskiaskellajeja, ja se oli liikaa ohjelmaa, jos yrittää sulloa sitä tunnin pituiseen, yksilölliseen valmennukseen reilusti yli 5:lle hengelle. Tämän jälkeen jäätiin hyppimään esteitä, johon olin varautunut ottamalla silloisen heppani Snon mukaan. Samana päivänä poni myytiin kahdelle valkassa olleelle, sillä he tykästyivät tuohon karvatollukkaan paljon ja itselläni ei ollut intressejä pitää heppaa. Kuvat ovat Vilman ottamia.


Lyhyt katsaus viime viikosta sisältää kotileikkiä poikaystävän kanssa vuokrakämpässämme, Pride-kulkueen, uusia ystäviä ja ennestään tuttujen kavereiden näkemistä sekä päivittäistä visitoimista joko Helsingin keskustassa tai vähintäänkin Sellossa. Yksi päivä nähtiin Maikkenia, mutta muiden kepparikavereiden kanssa näkeminen jäikin sitten väliin. Oli kuitenkin tosi mahtavaa taas kerran; viime vuonnakin tehtiin samanlainen reissu. Pride-kulkue oli ihan huippu.
Keppareista mukana oli ainoastaan aloittamani oma kirjava projekti, jota en oikeastaan jatkanut koko viikon aikana ollenkaan. Harmittaa kauheesti, sillä nyt ei voi enää sitäkään jatkaa: tarvitsee tosiaan tehdä niitä tilareita, etteivät rahat loppuisi heti kesken. Omat projektini kirjavasta Doneen ja Noran suitsiin jäävät siis yhä edelleen taka-alalle.

Eiköhän tästä silti edetä vielä ennen kuin yo-kirjoitukset ovat ohi. Tulossa on myös muitakin uusia, kivoja asioita, joita asetan kepparijuttujen edelle.
Tänään kävin Fionalla ulkona - nimenomaan kävin, sillä loppuenlopulta en jaksanut tehdä muuta kuin maata sen kangaspallon kanssa keskellä pihaa. Ihan mahdottoman kuuma.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti