tiistai 26. toukokuuta 2015

8# Tilaushevosia


Tilaushevoset starttaavat pitkän tauon jälkeen! Hinnat on alkaen 35 eurosta, joka sisältää postikulut. Jonoon mahtuu tällä hetkellä vielä yksi.

Lisää infoa tilareista sekä tilauskaavake löytyvät täältä.

Fiksua postausta muunmuassa Donesta kehitteillä.

maanantai 18. toukokuuta 2015

7# Kht Kuunkukan kisat 17. 5.

Kisoja edeltävät päivät vietin leppoisasti. Yksi päivä innostuin menemään pihalle, mutten suinkaan hyppimään esteitä, vaan vääntämään Ekalla koulua. Meno oli mahdottoman kankeaa, mutta mentiin muutama "kür" ja pyörin ympyrällä kokoamassa. Koska intoa Fionalla ratsasteluun ei ole tippaakaan, piruuttani laitoin yhden esteen 80 senttiin ja kokeilin, miten sen ylittäminen sujuisi Ekan kanssa - yli meni, ja sen yhden esteen perusteella vaihdoin Kht Kuunkukan kisoihin sittenkin hevoseksi Ekan.


Koko kisapäivä oli jännittävä useammastakin syystä. Ajatuksen siivittämänä lähdimme bussin sijasta liikkeelle autolla, ja matkalla poimittiin kyytiin Rigtan Salosta ja Maikken Espoosta. En oo koskaan ennen ajanut pääkaupunkiseudulla, joten kehäralli sekä miljoonat kaistat kuumotti kauheasti. Ennen edes kisapaikalle pääsyä ehdittiin eksyä jo kolme kertaa, mutta oltiin silti kunniakkaasti ajoissa!
Osallistuin 40 - 50 cm tyyliluokkaan sekä 60 - 70 cm ja 80 - 90 cm aikaluokkiin. 40 - 50 cm luokassa tuli jaettu 6. sija, muiden luokkien sijoituksista mulla ei ole tietoa. Tuskin oltiin lähelläkään kärkeä, sillä unohdin, ettei aika lopu heti vikalla esteellä vaan vasta maaliviivalla. Muuten jokainen rata oli puhdas omaksi yllätyksekseni, ja tykkäsin kovasti mennä niitä! Radat olivat yksinkertaisia eikä teknistä silmää tarvinnut käyttää juuri ollenkaan, mutta kevyt ja energinen olo paikkasi huonon suunnittelun. Eritoten korkeinta rataa oli kiva hypätä.

Kisat pidettiin pienehköllä sorapohjaisella, epätasaisella alustalla, joten esteet olivat ylä- tai alamäessä. Pienestä tilasta huolimatta rata ei tuntunut olevan yhtään ahdas. Sen sijaan suorittaessa tuntui, että tilaa on rutkasti ja ehkä siksi liikaakin. Suurin miinus sen sijaan tulee epäkohteliaasta käytöksestä joiltakin järjestäjän apukäsistä - itse en henkilökohtaisesti tuntenut, että minulle oltaisiin tiuskittu, mutta sitäkin enemmän sain katsoa sitä sivusta. Tykkäsin kisojen sujuvuudesta ja pieni sähläys korjattiin nopeasti ilman noloja tilanteita, kisojen ulkonäkö värikkäine esteineen on myös hyvä. Sääkin oli tosi ihana, mutta se nyt ei ole edes järjestäjien vaikutettavissa.
Mun ja Ekan kuvista kiitos Sohville ja Vipelle!









Kisaajat saavat omia kuviaan pyytämällä multa sähköpostitse (alisasddd@gmail.com).
Mainitsemani yllätys kotiutui mukanani eilen kisoista, eli saanen esitellä "uuden" hevoseni Donen taas kerran! Ori on runsaan puolentoista vuoden kodinvaihtorallin päätynyt takaisin mulle, ja tänne jääkin. Tänä aikana se on nuhjuuntunut entisestään tosi paljon, joten saatte lukea herrasta lähiaikoina lisää.

© Sohvi

tiistai 12. toukokuuta 2015

6# Köyhä - ja omistautuva kisaaja

Katsahdettuani tililleni ja lompakkooni, voin taas myöntää olevani melkeinpä rutiköyhä. Täten olen alkanut herätellä hevosten tekoa, tälläkin hetkellä väsään 1500 seuraajan kunniaksi arvottua tilaria. Tätä ennen sain valmiiksi ns. pöydän alla tehdyn tilarin, josta puhelinkuva alempana. Myös virallinen tilarijono aukeaa ensi viikolla, nimittäin tämä vuosi näyttää vievän rahaa monestakin hyvästä syystä. Toivon mukaan suunnitelmat pitää ja rahaa löytyy niiden toteuttamiseen! Varmoja rahareikiä ovat bensa, uusi puhelin ja ylipäänsä eläminen, mutta hinku saada tatuointi on kova ja festareillekin tykkäisin mennä.


Ensi sunnuntaina suuntaan Espooseen Kht Kuunkukan estekisoihin mukanani tästä harrastuksesta hämmentävän paljon kiinnostunut poikaystäväni, ja matkan varrella noukitaan vielä Rigtankin kyytiin. Ja jos joku sattuu tarvitsemaan Ulvila-Salo-Espoo - akselilta kyytiä Kht Kuunkukan kisoihin, voi ottaa yhteyttä muhun. Takaisin päin tullessa, toivon mukaan, mukanani on yksi yllätys! Siitä saatte tietää hieman lisää vasta sunnuntaina instagramissa, heh.
Kisoihin olen valmistautunut samalla tavalla kuin tähän mennessä ennenkin: en mitenkään, tai ehkä vähän henkisesti. Housut mä sentään olen päättänyt jo. Estekisoihin valmistautuminen mun kaltaiselle laiskalle on liian haastavaa; pitäisi jotain estetolppia muka jaksaa raahata sentään hei.. Mutta katsotaan jos päädynkin syystä tai toisesta Fionan kanssa ulos hyppelemään vielä edes vähän!

Into kouluvalmennuksen pitämiseen ei ole kadonnut minnekään, mutta saa nähdä, milloin se olisi mahdollinen. Omalla tontillani on erittäin pieni kenttä, joten tehtiin Kht Renhetin kanssa diili, että tulisin hänen pihalleen valkkaamaan. Nyt vain olisi hyvä löytää molemmille sopiva päivä, kun itse olen arkisin lähinnä Porissa ja tulevina viikonloppuina olen Espoossa ja sitten Helsingissä. Noh, eiköhän se tästä vielä.. joskus!

Loppuun viime viikonlopulta vaihtarini ottama kuva minusta ja meidän koirasta, Tellasta, jos joku sattuu muistamaan. Viime blogin aikaan tämä neiti oli vielä ihan rääpäle.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

5# Valmennettavana

Hakeuduin perjantaina Viltsun (Kht Renhet) valvovan silmän alle rehkimään - yllättävän hyvin lopputuloksin! Vaikka mitään erityistä kommenttia en saanutkaan meiningeistäni Ekan kanssa, riitti oikein hyvin se, että mut pistettiin tekemään jotain. Aluksi meno oli äärettömän kankeaa eikä kenkävalintanikaan ollut ihanteellisin, mutta kun repäisi lämmön noustessa kengät ja sukat pois, sain jalat irti maasta ja homma olin moninverroin luontevampaa. Ehkä paras ratsastuskerta sitten sen jälkeen, kun ratsastin keppareilla aktiivisesti.
Valmennus oli koulupainotteinen ja tehtiin lähinnä väistöjä jokaisessa askellajissa. Tämän jälkeen valmennettavien toiveesta (vai minun innostani?) siirryttiin lisäämään ravissa. Ensiksi koottiin pääty-ympyrällä, josta siirryttiin lävistäjälle ja lisättiin. Pitkästä aikaa tuntui, etten yrittänyt lisätä tai koota liikaa ja liikuin Ekan kanssa kevyesti.
Koulutuuppauksen jälkeen saatiin idea alkaa hypätä, mutten itse jatkanut sitä kauaa vaan siirryin kameran taakse ja Eka päätyi muiden kokeiltavaksi. Kunto oli välillä kovilla, kun en ole tehnyt mitään fyysistä hetkeen, mutta fiilis oli hyvä ja sain mahdollisuuden tutustua tähän Porin ja Ulvilan harrastajakatraaseen hieman paremmin! Valkasta jäi käteen hyvät fiilikset ja into pitää itsekin kouluvalkkoja - tai miksei estevalkkojakin, vaikka en esteillä osaa yhtä hyvin sanoa mitään kehittävää. Tähän asti estekisatkin ovat näyttäneet olevan lähennä kuntolajeja, joissa taktinen silmä ei ole läheskään yhtä tärkeä.

Kuvista (lukuunottamatta kahta viimeistä) kiitos Viltsulle.







Instagramiin ja foorumille on rantautunut myös myyntiin minun quartertamma Diva, käykääpähän katsastamassa jos kiinnostaa!
En pysty kirjoittelemaan tänne valitettavasti ennen perjantaita, sillä meille tulee ns. vaihtari Saksasta viikoksi. Aikataulu ensi viikolle tulee olemaan tosi tiukka, mutta todennäköisesti luvassa on ihan huippu viikko!